Haluan kirjoittaa asiat ylös kun ne ovat vielä tuoreessa muistissa!
Nyt siis synnytyskertomusta, tai oikeastaan pieni muistelu raskausajasta <3
Meidän vauvahan oli todellakin toivottu ja odotettu, ja monesti rukoiltu. Erityisesti muistan rukoukseni luettuani Raamatun kohdan Hannasta jossa hän pitkään hartaasti rukoillen pyytää poikaa Jumalalta, jolloin Jumala kuulee hänen pyyntönsä ja antaa poikavauvan jonka nimeksi tulee Samuel (=poika jota Jumalalta pyysin). Silloin kun tuon kohdan luin, muistan rukoilleeni että jos meille vauva annetaan ja se on poika ainakin yksi nimi tulee olemaan Samuel.
Ja niin minun raskaus sitten alkoi <3 Alussa oli aikalailla pahoinvointia, mutten oksentanut kuin kerran. Oli ihmeellistä että todella olin raskaana ja olin koko raskausajan kova ottamaan stressiä lähestulkoon kaikesta, hölmö minä..! Joka päivästä kiitin Jumalaa jonka sain olla raskaana :) Kokonaisuudessaan raskausaikani meni tosi,tosi hyvin kiitos Jumalalle! Loppuun asti jaksoin liikkua pitkiä lenkkejä eikä komplikaatioita ollut.
Loppuraskaudessa odotus vauvaa kohtaan ja käsitys siitä että hän todella on syntymässä maailmaan alkoi tulla yhä todellisemmaksi. Kun viikko 37 päättyi, aloin joka päivä jännityksellä miettiä että olisiko tänään vauvan syntymäpäivä. Päivät ja viikot menivät ja laskettu aikakin ohitettiin, ja rehellisesti sanottuna aloin olemaan todella kärsimätön.
Sunnuntaina, päivä lasketun ajan jälkeen päätin mielessäni että nyt rukoilen niin kauan kunnes synnytys käynnistyy. Maanantaina kun heräsin, tunsin supistuksia! Ne jatkuivat koko päivän säännöllisen epäsäännöllisinä, mutta illalla lopahtivat. (Käytiin koirapuistossa Vilman kanssa ja oli aurinkoinen sää, näin välihuomautuksena :D!)
Tiistaina tuntui taas aamuyöstä alkaen supistuksia, nyt jo tuntuivat enemmän kuin maanantaina. Olin jo ihan jännityksissäni mutta illan tullen supistukset lopahtivat ja menin nukkumaan "hieman" äkäisenä.... Käytiin illalla ennen 11 Alepassa Jonin ja Vilman kanssa ja sen reissun aikana ei tuntunut supistuksia, olin kyllä kiukkuinen...! :D
No, kävin nukkumaan ehkä n. 12 maissa ja yöllä 3-4 aikoihin heräsin kipeisiin supistuksiin. Otin panadolia, kävin lämpimässä suihkussa mutta supistukset senkuin kovenivat ja olivat jo sellaisia etten niiden aikana pystynyt oikeastaan kuin ajattelemaan kipua. Olin kuitenkin skeptinen ja uskoin että ei se synnytys ala. Soitin ehkä 5-6 maissa kätilöopistolle ja sieltä kysyttiin haluanko odotella vielä kotona vai tulla paikanpäälle. Siinä kohtaa halusin vielä odotella, mutta reilun tunnin (?) päästä alkoi tuntua että nyt en kyllä enää halua odotella vaan lähdetään. Soitin kättärille jossa kätilö sanoi että "älä tule tarkastamaan tilannetta tule synnyttämään" jonka vuoksi (kyllä muutenkin) stressasin lähdössä eniten sitä että meidät käännytetään takaisin kotiin.
No, vietiin kuitenkin Vilma hoitoon ja lähdettiin kohti sairaalaa, ja autossa supistukset oli sellaisia että jouduin kaksinkerroin olemaan takapenkin lattialla. Kättärillä mentiin päivystykseen jossa minut tutkittiin, ja pääsi kyllä sellainen helpotuksen huokaus (hetkeksi ;D) kun hoitaja sanoi että "jooo, 3-4cm auki, pääset synnytyssaliin!"
Synnytyksestä löytyy omat dokumentit, sen jälkeen osastolla muistan ajatelleeni että voisin syödä vauvan kakkaa kun hän on niin täydellinen.
Ja kaksi päivää sitten meidän rakas pieni Samuel täytti 2kk <3 Maailman rakkain pieni poika! <3
(Olipa hän pieni vielä kaksi kk sitten..!! <33 Nyt jo pari kiloa isompi pikkupoika <3)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti