sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Vuoden eka

Heissan ystävät :) Uusi vuosi on jo kuusi päivää sitten korkattu ja oon lukenut pieneen ahdistumiseen asti blogeista lupauksia terveellisestä elämästä, kuntoiluun panostamisesta ja kaikenlaisten herkkujen jättämisestä. Mietin kyllä myös sitä että miksi se ahdistaa, sehän on vaan hienoa että ihmiset syö terveellisesti ja kuntoilee? No, anyway itse en aio mitään suurensuuria terveyslupauksia tehdä, sitä kyllä toivoisin että olisi aikaa käydä jumpissa ja malttia pitää vaikka karkkipäivä kerran viikossa :) Liikaa ei pidä kuitenkaan itseltään kieltää! Kunhan on itse tyytyväinen itseensä. (Voiko kuulostaa enempää kliseiseltä :D)

Terveellisyydestä puheenollen krhm leivoin erittäin maukkaita ja voisia teeleipiä tuossa hetki sitten:
 Bongasin ohjeen netistä ja tulee kyllä ihan mielettömän herkullisia leipäsiä sillä. Laitan reseptin vaikka myöhemmin tänne jahka kerkeän etsimään sen :)

Teeleivän lisäksi oon hurahtanut keramiikkaan ja mun pupu-mukiin. Ah! Mikä ihana jänisherra mun kuppini kulmalla onkaan! Ihan supersuloinen muki, lemppari tällä hetkellä<3
 Suloista on myös tämä kuva eikö? :D Hah, testattiin eilen lahjaksi saatua hierontaöljy-kynttilää ja ai että toi tuoksuu ihan mielettömän hyvälle! Ja en vaan pääse siitä ylitse kuinka parasta hierottavana oleminen onkaan. Voisin olla vaikka kuinka kauan hierottavana, harmi ettei Joni oo ihan niin innokas hieroja :D
 No, hieronta sikseen, tänään oon herkutellut aamulla mansikoilla, ranskan kermalla ja pähkinäpatukalla jonka murensin annoksen päälle. Vielä hunajaa huraus ja nam valmista on :) Rahka sopii varmaan myös ja ihan perus luonnonjogurttikin tähän. Tulipas muuten ruokaisa postaus tästä.
 Aamupäivästä katsoin vielä jonkun leffan ja nyt alan valmistua combattiin. Hyvää sunnuntaita toverit, tänään mulla alkoi looooma , ihanaa ! Tälläsellä ilmeellä aion viettää sen muhahh :

Heippa! 

2 kommenttia:

  1. Mie sain rippilahjaksi tollasen samanlaisen kissamukin. Jo kymmenen vuotta ollu kovassa käytössä. Aika ihania ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sait oii <3 Ihana varmaa=) Mua pelottaa että rikon ton esim. tiskatessa tai että kolautan sen johonkin niin oon käyttänyt sitä aika vähän, lähinnä se on mikron päällä koristeena. :D

      Poista